Joulun taika – Mitä se on?

Joulukuu kolkuttelee ovella. Lapset ovat laskeneet jo useita päiviä, koska kalenterin ensimmäisen luukun voi avata, sillä siitähän se laskeminen vasta tosissaan alkaa! Tulevissa viikoissa on joulun taikaa – sellaista selittämätöntä rauhaa, joka hiipii mieleen joulukuusen vieressä tai joululaulujen kaikuessa korvissa.

Mutta Apuaaa!!! Joulusiivous, joululahjat, joulukuusi, joulukortit, joulusitä ja joulutätä…. Kuinka ihmeessä tänäkin vuonna saa kaiken valmiiksi ennen joulua, kun tässä olisi pari muutakin juttua tehtävänä?!

Mainoskuvat joulun taiasta pursuavat siistejä koteja, notkuvia herkkupöytiä, täpötäysiä lahjasäkkejä ja onnellisia ihmisiä. Kaikki hymyilevät ja ilo näkyy jokaisen silmissä. Joulun taikako on tämän kaiken saanut aikaan?

Pieni juonipaljastus – mainosten kohtaukset on kuvattu jo hyvän aikaa sitten, kun pakkaskeleistä ei ollut vielä tietoakaan. Todellinen joulu sattaa näyttää ihan erilaiselta. Stressi iskee moneen meistä viimeistään aatonaattona.

Stressioireita on kuvattu monissa tieteellisissä julkaisuissa. Sydämentykytys, levottomuus, ahdistus, unettomuus, hikoilu… Stressitilanteessa kehomme virittyy tietynlaiseen valmiustilaan, kun osa hermostomme toiminnasta kiihtyy. Stressi voi auttaa meitä venymään parhaisiin suorituksiimme tai kiskoa meidät epätoivoon. Pahimmillaan joulun alla stressaannumme olohuoneen keijupölystä (auringonsäteissä näkyviä pölyhiukkasia), vaatekomeron alas rysähtävä tanko aiheuttaa itkukohtauksen ja pohjaan palanut päiväruoka saa koko perheen kiljumaan toisilleen, vaikka viisainta olisi hengähtää hetki, nautiskella keijupölyn leikkisästä liikkeestä, kerätä lattialle tippuneet vaatteet ja kaivaa esiin lähipizzerian puhelinnumero.

Täydellisen joulun valmistelu on myytti. Marttojen parasta neuvoa mukaillen – siivoa kaapit, jos aiot viettää joulusi siellä. Täytyykö kaikki valmistelut tehdä itse? Monen perhejoulun ruokavalmistelut kaatuvat yhden niskoille, vaikka nyyttikestimeiningillä kaikki pääsisivät vähemmällä. Miten yksi ihminen voi revetä kaikkeen? Ei mitenkään.

Olisiko siis mahdollista valita stressitön joulu. Tehdään mitä ehditään. Syödään mitä pöydässä on. Ja jos jollain on vaatimuksia sukujoulun suhteen, toteuttakoon sen itse meidän muidenkin iloksi.

 

Mutta mitä se joulun taika sitten on? Soile-opettajamme on tutkinut tätä useamman vuoden ajan. Selvittellyt pukin rekireittejä ja nopeuksia, arvioinut porojen huonoja lento-ominaisuuksia, testannut joulutuoksujen vaikutuksia, kokeillut tonttujen hiipparointitaktiikoita, analysoinut joululaulujen rakennetta ja sävelkulkuja, kuulostellut kulkusia ja kelloja. Päätynyt lopputulemaan, että joulun taika ei ollut mitään näistä. Joulun taika oli kaikkia näitä ja ehkäpä vielä jotain muutakin!

Joulun ja uuden vuoden Tiedeka & Kodarit joulukuusta loppiaiseen -pajoissamme tutkitaankin nyt yhdessä joulun ja uudenvuoden taikoja ja tiedettä niiden takana. Järjestämme viisi tiedeaiheista iltapäiväpajaa, kolme koodausaiheista aamupäiväpajaa ja jos niistä jouluvalmisteluista kuitenkin on vähän stessiä, niin ennen joulua myös yhden yhteispajan, jonka aikana ehdit pyörähtämään vaikka ostoksilla ilman, että jälkikasvu ihmettelee, miksei pääse mukaan.

Näiden joulun taika -ajatusten siivittämänä siirrymmekin nyt odottelemaan joulukuuta ja availemaan mahdollisimman stressittömästi kalentereidemme luukkuja 🙂

Soile & Suvi

 

 

 

Joulun taika – Mitä se on?