Tiedeka-keskuksen ensimmäinen vuosi – Sokerisateenkaaria ja yhteisvoimaa!

”Tää on niin kivaa, että tehtäiskö tätä huomennaki?” Tiede- & koodausleiriläisen kysymys sokerisateenkaarten takaa kuvaa hyvin tuntoja Tiedekan ensimmäisen toimintavuoden jälkeen. Kerhoja, leirejä, pajoja, synttäreitä… kaikenkaikkiaan yli 500 tehotuntia tieteen ja tekniikan äärellä. Kelpo saavutus.

Tiedekerholaisten kanssa kolusimme fysiikan ja kemian ilmiöitä, mekaniikkaa, elektroniikkaa sekä sähköoppia. Osan kiehtovimmista tempuista kerholaiset kehittivät itse: matojumppa staattisen sähkön avulla, kolikkojen koulutus Newtonin I lain mukaan sekä pintajännityskukkaset pomppaavat ensimmäisinä esimerkkeinä mieleen.

Pikkutiedekat, alle kouluikäisten ryhmä, ansaitsee erityismaininnan innokkuudesta ja oivaltamisen ilosta! Välillä lasten pohdinnat johtivat mykistävän syvien kysymysten äärelle. Mietiskelimme muun muassa lepakon värisilmää ja maailmaa punaisen auringon valossa. Itselleni nämä pohdiskelut osoittivat, että omaa mieltään kannattaa rajoittaa mahdollisimman vähän. Silloin lopputulos ylittää kaikki odotukset.

Me Tiedeka-keskuksella emme ole rajoittaneet vaan yhdistäneet ensimmäisen toimintavuotemme aikana kattomme alle tieteen lisäksi myös koodausta ja arkkitehtuuria.

Yhteistyökumppanimme koodikoulu Kodarit on järjestänyt Tiedeka-keskuksen tietokoneluokassa koko ensimmäisen toimintavuotemme ajan koodauskursseja ohjelmoinnista sekä maailman digitalisoitumisesta kiinnostuneille lapsille sekä aikuisille.

Arkkitehtikoulu Tiilen keskiviikkoiltojen kursseilla on sukellettu arkkitehtuurin maailmaan taiteen keinoin. Tiilen myötä tiloihimme ovat rantautuneet pienet minikaupungit, joihin Kodarit ovat koodanneet liikennevalot.

Kehittyvä Eurooppa ry on tutustuttanut lapsia avaruuden ihmeellisyyteen sateliitteineen sekä järjestänyt kanssamme partiolaisten tiedelauantai -tapahtumia.

Loma-aikojen pajoissa ja leireillä Tiedeka-keskuksen toimijat ovat tehneet vahvaa yhteistyötä ja tarjonneet lomaohjelmiksi monipuolisen tekniikan, insinööritieteiden ja arkkitehtuurin kattauksen. Vuoden aikana on muun muassa matkattu ympäri maailmankaikkeutta, suunniteltu rakenteita ja rakennuksia, koodattu pelejä sekä avaruusaseman kulunvalvonta, sähistelty sähköä ja askarreltu avaruusaluksia. Sopivaa ohjelmaa on löytynyt kaikenlaisille osallistujille – tiukka tiedettä tieteilijöille, sorminäppäryyttä näpertelijöille, koodinvääntöä ja kytkentöjä bittinikkareille, taivaanrannan maalausta taiteellisille.

Meidän maailmamme on arvaamaton. Yksin ei pärjää kukaan. Insinöörimieli avartuu ehkä mikrometrin verran, kun lukee Inkeri Koskisen artikkelin ”Miksi tieteilijöiden kannattaa tehdä yhteistyötä taiteilijoiden kanssa”. Ei ole oikeita ja vääriä tapoja ajatella, on vain erilaisia tapoja (moraalisäännöt toki huomioiden).

Näin ensimmäisen toimintavuoden päätyttyä tulee mieleen, onko tästä kaikesta mitään hyötyä. Ovatko kerhoissa, pajoissa ja leireillä opitut asiat vaikuttaneet kerholaisten ja heidän perheidensä elämään?

Me käytämme joka päivä rutiininomaisesti tieteen, taiteen ja tekniikan saavutuksia, vaikkapa kännykkää tai hissiä. Mitäs komponentteja Microbitin kytkennöissä käytettiinkään…. Ja alkeiskoneet olivat….. kysykää tiedekerholaisilta! 🙂 Moni maailman ihmeistä selkeytyy kerhoissa ja uusia tutkittavia kohteita ilmaantuu roppakaupalla lisää. Ja hei – onnistumisten ja ongelmien havaitseminen on hyvä juttu! Kun sellaisen havaitsee, voi seuraavaksi ymmärtää syyn.

Olemme tulleet tulokseen, että on. Olemme tehneet valtavan hienoja asioita ja yhteistyön voima tuntuu. Seuraava askelemme onkin tuoda ensi syksynä Tiedekan tiedekerhot myös Kodareiden Pikku-Huopalahden tiloihin Helsinkiin. Ja sanomattakin ehkä selvää, että olemme kovin innoissamme!!!

Ja lopuksi tuhannet kiitokset kaikille ensimmäiseen toimintavuoteemme osallistuneille. Teidän ja lastenne kanssa oli mahtavaa tehdä tiedettä, hoksata ja huomata, ihmetellä ja ymmärtää. Jatketaan ensi syksynä samalla innolla ja tarmokkuudella! Syksyn 2019 tiedekerhoihin sekä Tampereelle että Helsinkiin ilmoittautumiset ovat nyt auki 🙂

 

Iloista ja lämmintä kesää toivottaen

Soile, Suvi & Tiedekan muu väki

Tiedeka-keskuksen ensimmäinen vuosi – Sokerisateenkaaria ja yhteisvoimaa!